Bryston BP-2 MM

alk. 1459,00

Levysoitinvahvistin. Uusi BP-2 tarjoaa matalasäröistä, laajakaistaista MM-vahvistusta ja toistoa vinyylilevyille.

  

Bryston

Suomessa vähemmän tunnettu, mutta maailmalla kovan luokan laitevalmistajana mainetta niittänyt Bryston on valmistanut vahvistimia ja muuta hifi-elektroniikkaa kohta 40 vuoden ajan niin koteihin kuin äänitysstudioille ja radio- ja TV-yhtiöille.

Brystonin laitteet, ennen kaikkea vahvistimet, tunnetaan paitsi lupausten mukaisesta suorituskyvystään myös valmistuksen tinkimättömästä laadusta ja toiminnan luotettavuudesta.

Korkea laatu ja maksimi suorituskyky on saatu aikaan kanadalaiseen  tapaan panostamalla vahvasti tuotesuunnitteluun ja -kehittelyyn. Brystonin vahvistimille leimallinen ääni, toiston musiikillinen tarkkuus ja läpikuultavuus, on sekin laajan tutkimustyön ansiota.

Kaikki Brystonin laitteet valmistetaan alusta loppuun käsityönä  huolella valituista komponenteista yhtiön Ontarion tehtaalla Kanadassa. Ennen tehtaalta lähtöä jokainen Bryston-vahvistin testataan monipuolisesti ja perusteellisesti (mm. sadan tunnin sisäänajojakso  lämpötilajohdannaisten ongelmien havaitsemiseksi ja eliminoimiseksi).

Bryston -tuotteilla pääsee nauttimaan hyvästä äänestä, musiikista ja vakuuttavasta suorituskyvystä sukupolvelta toiselle. Kaikille analogisille laitteille Bryston antaa 20 vuoden takuun ja digitaalisille 5 vuotta.  Brystonin tuotteita myydään yli 60 maassa.

Bryston BP2 MM

Brystonin uusi BP-2 MM-levysoitinesivahvistin tarjoaa erinomaisen matalasäröistä, laajaan kaistanleveyden vahvistusta ja toistoa vinyylilevyille. Lähes kaikille saatavilla oleville mm-äänirasioille sopivassa laitteessa on kapasitanssikuorman säätö. Virtalähteeksi käy Brystonin uusi PS-3 DC.

Otot: 2 x RCA, 1 x maa
Annot: 2 x RCA
Tekniset tiedot:
Vahvistus: MM – 41dB, MM/MC-20 – 61dB, MM/MC-30 – 72dB
Kapasitanssin säätö (mm-rasiat): 100µF ja 400µF
Riaa/vaste: +/-0.1dB 20Hz-20kHz

Lisäoptiot

MC-moduuli

PS 3-virtalähde

Kyllä, Ei

MM/MC

MM, MM/MC

Nimi
Sähköposti
Puhelin
Enquiry
Päivitetään…
  • Ostoskori on tyhjä.