Bryston BDP-3

alk. 5490,00

Verkkosoitin. Bryston BDP-3 on bitintarkka soitin korkean resoluution digitaalisille äänitiedostoille.

  

Bryston

Suomessa vähemmän tunnettu, mutta maailmalla kovan luokan laitevalmistajana mainetta niittänyt Bryston on valmistanut vahvistimia ja muuta hifi-elektroniikkaa kohta 40 vuoden ajan niin koteihin kuin äänitysstudioille ja radio- ja TV-yhtiöille.

Brystonin laitteet, ennen kaikkea vahvistimet, tunnetaan paitsi lupausten mukaisesta suorituskyvystään myös valmistuksen tinkimättömästä laadusta ja toiminnan luotettavuudesta.

Korkea laatu ja maksimi suorituskyky on saatu aikaan kanadalaiseen  tapaan panostamalla vahvasti tuotesuunnitteluun ja -kehittelyyn. Brystonin vahvistimille leimallinen ääni, toiston musiikillinen tarkkuus ja läpikuultavuus, on sekin laajan tutkimustyön ansiota.

Kaikki Brystonin laitteet valmistetaan alusta loppuun käsityönä  huolella valituista komponenteista yhtiön Ontarion tehtaalla Kanadassa. Ennen tehtaalta lähtöä jokainen Bryston-vahvistin testataan monipuolisesti ja perusteellisesti (mm. sadan tunnin sisäänajojakso  lämpötilajohdannaisten ongelmien havaitsemiseksi ja eliminoimiseksi).

Bryston -tuotteilla pääsee nauttimaan hyvästä äänestä, musiikista ja vakuuttavasta suorituskyvystä sukupolvelta toiselle. Kaikille analogisille laitteille Bryston antaa 20 vuoden takuun ja digitaalisille 5 vuotta.  Brystonin tuotteita myydään yli 60 maassa.

Bryston BDP-3

Bryston BDP-3 on bitintarkka soitin korkean resoluution digitaalisille äänitiedostoille. Käyttämällä korkealaatuisille äänitiedostoille optimoitua Linux-käyttöjärjestelmää BDP-3 toistaa äänitiedostoja jopa PCM 384kHz / 32 bit ja DSD128 asti digitaalisista tallennuslaitteista ilman kompromisseja. BDP-3: ssä on suuri ja tehokas lineaarinen virtalähde, mukautettu Intel Celeron-pohjainen emolevy ja kahdeksan gigatavun verran RAM-muistia, joilla saavutetaan vakuuttava reagointikyky ja erittäin nopea toisto sekä riittävästi kapasiteettia tulevia lisäominaisuuksia silmällä pitäen.

Digitaalisille äänilähdöille on Brystonin oma IAD integroitu äänilaite. AES / EBU- ja S/PDIF-lähdöt ovat täysin impedanssisovitettuja ja muuntajakytkettyjä jotta signaali voidaan viedä parhaalla mahdollisella tavalla valitulle DAC:lle (ei sisällä dacia). Jitterin määrä lähes alittaa mittaustason.

Otot: 3 x USB 3.0, 5 x USB 2.0, 1 x gigabit ethernet
Annot: SPDIF (BNC), AES/EBU (XLR), USB, HDMI
Ohjaus: TCP/IP and RS232
Audioformaatit: AIFF, FLAC, WAV, MP3, M4A, OGG jne.
Tidal (tilaamalla), Roon Ready (tilaamalla), ohjausvaihtoehdot (iPhone, iPod Touch, iPad, Android OS, ja PC), käyttäjän päivitettävä firmware, NAS-tuki, UpnP/DNLA-tuki

Lisäoptiot

BR-4 kaukosäädin +269,-

Kaukosäädin

Kyllä, Ei

Nimi
Sähköposti
Puhelin
Enquiry
Päivitetään…
  • Ostoskori on tyhjä.