Bryston BDA-3.14

4990,00

Kymmenen sisääntulon Bryston BDA-3.14 yhdistää maailmalla rakastetun BDA-3 D/A-muuntimen laatu striimeriin

  

Bryston

Suomessa vähemmän tunnettu, mutta maailmalla kovan luokan laitevalmistajana mainetta niittänyt Bryston on valmistanut vahvistimia ja muuta hifi-elektroniikkaa kohta 40 vuoden ajan niin koteihin kuin äänitysstudioille ja radio- ja TV-yhtiöille.

Brystonin laitteet, ennen kaikkea vahvistimet, tunnetaan paitsi lupausten mukaisesta suorituskyvystään myös valmistuksen tinkimättömästä laadusta ja toiminnan luotettavuudesta.

Korkea laatu ja maksimi suorituskyky on saatu aikaan kanadalaiseen  tapaan panostamalla vahvasti tuotesuunnitteluun ja -kehittelyyn. Brystonin vahvistimille leimallinen ääni, toiston musiikillinen tarkkuus ja läpikuultavuus, on sekin laajan tutkimustyön ansiota.

Kaikki Brystonin laitteet valmistetaan alusta loppuun käsityönä  huolella valituista komponenteista yhtiön Ontarion tehtaalla Kanadassa. Ennen tehtaalta lähtöä jokainen Bryston-vahvistin testataan monipuolisesti ja perusteellisesti (mm. sadan tunnin sisäänajojakso  lämpötilajohdannaisten ongelmien havaitsemiseksi ja eliminoimiseksi).

Bryston -tuotteilla pääsee nauttimaan hyvästä äänestä, musiikista ja vakuuttavasta suorituskyvystä sukupolvelta toiselle. Kaikille analogisille laitteille Bryston antaa 20 vuoden takuun ja digitaalisille 5 vuotta.  Brystonin tuotteita myydään yli 60 maassa.

Bryston BDA-3.14

Kymmenen sisääntulon Bryston BDA-3.14 yhdistää maailmalla rakastetun BDA-3 D/A-muuntimen laatu striimeriin. Äänilähteenä voi käyttää tyypillisten musiikkisoittimien ja suoratoistopalveluiden lisäksi NAS-verkkolevyä. Kahden USB-portin ansiosta laitteen voi kytkeä vaikka kahteen eri tietokoneeseen. Striimerin ja D/A-muuntimen yhdistää I2S liitäntä, joka pitää jitterin äärimmäisen matalana. Käyttäjälle on annettu mahdollisuus valita ylinäytteistysaste, mutta muuten BDA-3.14 pitää signaaliprosessoinnin minimissä. A-luokassa toimiva analoginen antoaste on rakennettu erilliskomponenteista. Digitaaliselle ja analogiselle signaalille on omat signaalitiet ja virtalähde.

BDA-3.14 tukee 384 kHz/32-bittisen asti PCM formaatteja ja on täysin DSD-yhteensopiva. BDA-3.14 dekoodaa jopa DSD-256 tasoon asti asynkronisesta USB-tulosta sekä hyväksyy SACD-tulon HDMI:n kautta. Striimatessa kaistaa riittää 192kHz/24bit asti.

Inputs: 4 x HDMI, 2 x USB 2.0 Type B, 2 x S/PDIF (1x BNC, 1x RCA), 1 x optinen (TOSLINK), 1 x AES/EBU
Annot: HDMI, RCA, XLR
Verkkomoduuli sallii ohjauksen TCP/IP ja RS-232 kautta.

Lisäoptiot (mainitse lomakkeen lisätietoja-kentässä mikäli kaukosäätimen):

BR-2 kaukosäädin +469,-

Nimi
Sähköposti
Puhelin
Enquiry
Tuotetunnus (SKU): 9gs87frd-1-2-1-1 , ,
Päivitetään…
  • Ostoskori on tyhjä.