Bryston 4B³ Cubed

8990,00

Päätevahvistin. Brystonin kysytyin vahvistinmalli.

  

Bryston

Suomessa vähemmän tunnettu, mutta maailmalla kovan luokan laitevalmistajana mainetta niittänyt Bryston on valmistanut vahvistimia ja muuta hifi-elektroniikkaa kohta 40 vuoden ajan niin koteihin kuin äänitysstudioille ja radio- ja TV-yhtiöille.

Brystonin laitteet, ennen kaikkea vahvistimet, tunnetaan paitsi lupausten mukaisesta suorituskyvystään myös valmistuksen tinkimättömästä laadusta ja toiminnan luotettavuudesta.

Korkea laatu ja maksimi suorituskyky on saatu aikaan kanadalaiseen  tapaan panostamalla vahvasti tuotesuunnitteluun ja -kehittelyyn. Brystonin vahvistimille leimallinen ääni, toiston musiikillinen tarkkuus ja läpikuultavuus, on sekin laajan tutkimustyön ansiota.

Kaikki Brystonin laitteet valmistetaan alusta loppuun käsityönä  huolella valituista komponenteista yhtiön Ontarion tehtaalla Kanadassa. Ennen tehtaalta lähtöä jokainen Bryston-vahvistin testataan monipuolisesti ja perusteellisesti (mm. sadan tunnin sisäänajojakso  lämpötilajohdannaisten ongelmien havaitsemiseksi ja eliminoimiseksi).

Bryston -tuotteilla pääsee nauttimaan hyvästä äänestä, musiikista ja vakuuttavasta suorituskyvystä sukupolvelta toiselle. Kaikille analogisille laitteille Bryston antaa 20 vuoden takuun ja digitaalisille 5 vuotta.  Brystonin tuotteita myydään yli 60 maassa.

Cubed-vahvistimet

Uudet Cubed-sarjan vahvistimet jatkavat Brystonin perinteitä ja huippuosaamista vahvistimien valmistajana. Teknisenä tavoitteena on ollut pyrkimys yhä matalampiin särötasoihin, suurempaan kaistanleveyteen ja pienempään kohintasoon välttämättöminä edellytyksinä musiikin toistumiselle kristallinkirkkaasti ja läpinäkyvästi.

Cubed-sarjan vahvistimissa on saatu aikaan merkittävää parannusta muun muassa ottoasteen (uusi patentoitu lineaarinen kytkentä 12 aktiivikomponentilla ja 6dB jännitevahvistuksella) särötasossa, kohinanpoistossa (yhteismuotoinen kohina ja EMI/RFI) ja virrankulutuksessa (lepotilassa < 500mW).  A-luokan vahvistimien toimintaa ja ominaisuuksia imitoiva komplementaarinen tehoaste toimii aiempaa huomattavasti alemmalla särötasolla (erityisesti korkeat parittomat harmoniset).

Muuten Cubed-vahvistimet ovat tuttua Brystonia: kaikille kanaville on oma, täysin itsenäinen virtalähde erillisine virtamuuntajineen, jokainen jännitevahvistusaste on erikseen reguloitu ja  konvektiojäähdytetyssä alumiinikotelossa ei ole tuuletinta tai muita liikkuvia osia. Kaikissa vahvistimissa on sekä balansoidut että single-ended sisänmenot. Jännitevahvistuksen tason voi valita  23dB ja  29dB väliltä.

Cubed-sarjan laitteet on saatavana hopeisena tai mustana. Mukana tulee perusteellinen todistus laitteen suorituskyvystä. Tehdas antaa jokaiselle Brystonin vahvistimelle 20 vuoden takuun.

4B³ Cubed

Kaksikanavainen Bryston 4B³ -päätevahvistin on Brystonin kysytyin vahvistinmalli. Vahvistin on saanut erittäin hyvän vastaanoton ja kritiikin niin alan lehdistössä kuin vaativien harrastajien keskuudessa. Kaiuttimet tiukasti kontrollissa pitävä vahvistin sopii kaikkein kehittyneimpiin äänijärjestelmiin, joilta vaaditaan hyvin määriteltyä bassotoistoa sekä äänen syvyyttä ja voimaa. Tehoa pääte tuottaa stereona 300 wattia 8 Ω:iin ja silloitettuna yhteen kanavaan jopa 900W (8 Ω). Brystonin Cubed-vahvistimien tapaan signaalia on vastassa aktiivinen, matalasäröinen bufferi. Molemmille kanaville on oma virtalähde ja muuntajineen. Jännitevahvistuksen tason voi valita (23dB / 29dB).

Tekniset tiedot:
Tehot: 300W – 8Ω, 500W – 4Ω ja 900W – 8Ω (mono)
Harmoninen särö: ≤ 0.005% (20Hz – 20kHz /300W)
Kohina (100% teho): 110dB  single ended, -113dB balansoitu
Nousuaste: >60V/µS
Vaste: 0.5Hz to >100kHz
Vaimennuskerroin: >500 – 20Hz (8Ω)
Jännitevahvistustaso: 23dB tai 29dB
Otot: 2 x XLR tai TRS, 2 x RCA

Nimi
Sähköposti
Puhelin
Enquiry
Päivitetään…
  • Ostoskori on tyhjä.